header

WRC 2015

Rallin maailmanmestaruussarja eli WRC (World Rally Championship) on taas alkamassa piakkoin, ja jännittävän vuoden 2014 kauden jälkeen katseet suuntautuvat taas viime vuoden voittajiin, niin tallien kuin kuljettajienkin suhteen. Ranska on tuottanut jo yli 10 vuoden ajan rallireittien hallitsevia mestareita, sillä vuodesta 2004 alkaen ovat molemmat Sebastianit, Loeb ja Ogier, napsineet maailmanmestaruuksia itselleen. Myös tallien puolella Ranskassa voidaan paukutella henkseleitä, koska Citroenillä on niinikään takanaan pitkä voittoputki. Viimeiset kaksi mestaruutta ovat kuitenkin menneet Sebastian Ogierille ja hänen saksalaiselle Volkswagen-tallilleen.Vaikka suomalaisilla on siis pitkä ja menestyksekäs historia rallin maailmanmestaruussarjassa, meidän on pakko myöntää, että viimeisimmästä mestaruudesta on jo pitkä aika. Viimeksi sen nappasi sinivalkoisiin hyppysiinsä Marcus Grönholm vuonna 2002. Mutta kun laajennetaan tarkastelua myös neljään ensimmäiseen sijaan, niin taulukko alkaa näyttämään jo huomattavasti sinivalkoisemmalta: vuoden 2014 WRC:ssä Jari-Matti Latvala sijoittui hienosti toiseksi, Mikko Hirvonen neljänneksi. Myös vuotta aikaisemmin, eli 2013 Latvala ja Hirvonen ottivat haltuunsa kolmannen ja neljännen sijan Ranskan Sebastian Ogierin ja Belgian Thierry Neuvillen jälkeen. Suomalaiset ovat siis pysytelleet mukavasti kärkinelikossa.Spekulaatiot tämän vuoden osakilpailutuloksista ja rallin MM-sarjan sijoituksista ovat tietysti jo hyvää vauhtia käynnissä. On tietysti selvää, että ennakkosuosikin viitan on saaneet jälleen kerran kantaakseen Ogier, mutta tallitoveri Latvala on odotettavasti myös voitonnälkäinen, ja luvassa on varmasti jännittäviä hetkiä eri osakilpailujen seurassa. Euroopasta tulee myös useita muita varteenotettavia kuljettajia, joilta voidaan hyvinkin odottaa yllätyksiä rallisarjan edetessä. Mille tahansa urheilulajille onkin eduksi, että kärkiryhmässä on kilpailua ja vaihtuvuutta, sillä tämä lisää aina lajin kiinnostavuutta niin tavallisten penkkiurheilijoiden kuin vedonlyöjienkin kannalta.